POTKURI-PROJEKTI

AJANKOHTAISTA

HALLITUS

JÄSENET

PUU-JA KÄSITYÖPAJA

TYÖPAJAT

KIERRÄTYSKESKUS

-->KAUPPAPAIKKA

MATKAHUOLTO

VERHOOMO

HISTORIAA

GALLERIAT

EU-RUOKA-APU

LINKIT

YHTEYSTIEDOT

Mäntyharjun Työttömät ry
Kauppatie 1-3
52700 MÄNTYHARJU
Puh: 044 036 2442

POTKURIn Toimisto:
Avoinna arkisin: 09-16
Puh: 044 036 2442

YHTEISTYÖSSÄ:
Ely-Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

© 15.02.2012

TYÖTTÖMIEN YHDISTYS

Mäntyharjun työttömien yhdistys on perustettu estämään ja vähentämään työttömien syrjäytymistä. Tarkoituksena on tarjota virikkeellistä toimintaa sekä hyödyllistä tekemistä ja ajankulua, jonka myötä on mahdollista päästä sinuksi itsensä ja elämänsä kanssa.

Tiloissamme PUU- JA KÄSITYÖPAJOILLA on mahdollista valmistaa erilaisia esineitä puusta ja tehdä muita käsitöitä. Käsityöpajan tiloissa on kangaspuita, joilla onnistuu niin pöytäliinat kuin matotkin.

Haluamme kehittää toimintaamme monipuolisemmaksi ja eri ammattialoja huomioivaksi yhdistykseksi, jolloin yhä useampi voisi harrastaa itselleen mieleistä toimintaa. Kiinnostuksen mukaan järjestämme virkistysmatkoja jäsenillemme.

Järjestämme talvisaikaan edullisen työttömien RUOKAILUN kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin Mäntyharjun vanhalla seurakuntatalolla.

Vuoden työttömänä olleilla on mahdollisuus osallistua ilmaiseen terveystarkastukseen terveydenhoitajan vastaanotolla.
Kauttamme voi hakea myös työttömien tuettuja lomia.

Lisää>>>

AJANKOHTAISTA

Työttömien ruokala on avoinna vanhalla seurakuntatalolla tiistaisin ja torstaisin kello 11.

Ruokalassa ei toimintaa talvilomaviikolla 27.2.-2.3.20012.

Kierrätyksen myymälään avattu
KAHVIPISTE. Avoinna 10-15.
Hinnat: kahvi 0,50 eur, kahvi+pulla 1,50 eur

Seuraava EU -ruokajako aikaisintaan elo-syyskuussa 2012.

Lisää>>>

POTKURIN TYÖPAJAT

Työpaja on avoinna ma-pe klo 8-15.
Työpajassa työskentelee nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä sekä vaikeasti työllistyviä. Siellä on myös sosiaalihuollon työtoimintaa.
Työpaja kuuluu Mäntyharjun Työttömät ry:n POTKURI -projektiin yhtenä sen osana.

Lisää>>>

MATKAHUOLTO


AVOINNA
ARKISIN 08:30-16:30
(12-12.30 lounastauko)
Puh. 044-0566362

Lisää>>>

KIERRÄTYSKESKUS

Kierrätyskeskus ottaa vastaan yritysten ja kuluttajien tarpeetonta, ehjää tavaraa. Kierrätyskeskuksessa kunnostetaan korjauskelpoiset tavarat ja koneet sekä entisöidään ja verhoillaan huonekalut. Ehjät ja kunnostetut tavarat myydään eteenpäin Kierrätysmyymälässä.

MISSÄÄN MUUALLA EI OLE NÄIN HALPAA!!!!!!

Aina löytyy jotain uutta! Tule tekemään löytöjä!

KIERRÄTYSMYYMÄLÄ
avoinna ma-pe 9-16, la suljettu

Kierrätyksen myymälään avattu
KAHVIPISTE. Avoinna 10-15.
Hinnat: kahvi 0,50 eur, kahvi+pulla 1,50 eur

Lisää>>>

VERHOOMO

Verhoomo on avoinna arkisin 8-15.30
Verhoilemme asiakkaiden toivomusten mukaisilla kankailla huonekaluja, sohvia ja tuoleja.
Teemme myös pienimuotoisia ompelu- ja korjaustöitä, mm vetoketjujen vaihtoa sekä saumojen paikkailua.

Lisää>>>