AJANKOHTAISTA

HALLITUS

JÄSENET

PUU-JA KÄSITYÖPAJA

POTKURI-PROJEKTI

TYÖPAJAT

KIERRÄTYSKESKUS

MATKAHUOLTO

VERHOOMO

HISTORIAA

GALLERIAT

EU-RUOKA-APU

LINKIT

YHTEYSTIEDOT

POTKURI -projekti: Potkua elämään!

Projektin taustaa

Työpaja Potkuri toimi Mäntyharjun kunnan hallinnoimana nuorten työpajana vuodesta 1996 vuoteen 2007. Mäntyharjun Työttömät ry (perustettu 1993) on hallinnoinut Kierre-projektia maaliskuusta 2007 vuoden 2009 lopuun. Kierre-projektin tavoitteena on ollut työllistää 6-10 vaikeasti työllistyvää pitkäaikaistyötöntä sekä tarjota paikka kuntouttavan työtoiminnan ja työharjoittelun tarpeessa oleville. Henkilömäärien osalta tavoite on ylitetty reilusti.

Projektin asiakaskuvaus

Ensisijaisena kohderyhmänä ovat nuoret työttömät, jotka tarvitsevat tukea ja neuvoja koulutuksen tai ensimmäisen työpaikan saamisessa, arjen ja päivärytmin hallinnassa tai päihdeasioissa.

Toisena tärkeänä ryhmänä ovat pitkäaikaistyöttömät ja osatyökykyiset. Heidän syrjäytymisensä ehkäisy ja palauttaminen mahdollisesti aktiiviseen työelämään.

Tuotettavat palvelut

Projekti voi tarjota työharjoitelu-, työkokeilu- tai työelämävalmennuspaikan, kuntouttavan työtoiminnan paikan tai palkkatukityöpaikan.

Mahdollisia tehtäviä ovat mm. puutyöpajalla (huonekalujen entisöintiä, rakennustöitä yms.) Kierrätyskeskuksessa (asiakaspalvelua, myyntityötä, kassatyöskentelyä, tavaroiden lajittelua). Matkahuollossa (lähtevän ja saapuvan rahdin käsittelyä, aikatauluneuvontaa, asiakaspalvelua). Metallipajalla polkupyörien ja laitteiden kunnostusta ja korjausta. ATK -pisteessä kierrätykseen tulleiden ATK-laitteiden tarkastusta, ohjelmointia ja kunnostusta. Verhoomossa voi opetella ammattilaisten kanssa huonekalujen verhoilua ja ulkohommissa on kiinteistönhuoltoa, puutarhatöitä yms.

Tarjoamme elämänhallinnan yksilöllistä tukemista ja arjenhallintataitojen kartuttamista, mahdollisuuden ohjattuun ja tuettuun työhön. Varmistamme räätälöidyn polun koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille ja mahdollisuuden saada arvokasta työkokemusta. Tarjoamme vertaistukea ja yhteisön, johon kuulua. Teemme työssäsuoriutumisen kartoitusta sekä yleisen toimintakyvyn kehittämistä elämän eri osa-alueilla.

Yksi työsuunnittelijoistamme on aloittanut ELY:n järjestämän Työvalmentaja-koulutuksen Etelä-Savon Ammattiopistossa. Näinollen ammattitaitomme kehittyy työvalmennuksen saralla.

Moni työpajanuori palaa kertomaan kuulumisistaan vielä pajajakson jälkeenkin. Tullaan kertomaan uudesta työpaikasta, koulumenestyksestä, esittelemään tyttö/poikaystävää, koiranpentuja ja pieniä vauvoja rattaissaan. Nämä vierailut ja tuen hakemiset eivät näy työaikatilastoissa eivätkä projektisuunnitelmissa. Ne ovat kuitenkin oleellinen osa työpajatoimintaa.

Projektin maantieteellinen sijainti

Kierre-projekti sijaitsee Etelä-Savossa, Mäntyharjun kunnassa, Myllyrinne nimisessä kiinteistössä, entisen Kunnan työpajan ja kierrätyskeskuksen tiloissa.

Yhteistyökumppanit

Mäntyharjun kunta, nuorisotoimi, sosiaalitoimi, Etelä-Savon ELY-keskus, Vaaksa -hanke, Työpankki, paikalliset yritykset, Mäntyharjun ev.lut.seurakunta, Savoset, Kuusakoski Oy, Kriminaalihuolto, Terveyskeskus, Tuustaipaleen kuntoutumiskeskus, Oy Matkahuolto Ab, Nollapiste ja Mielentupa.

Projektin tavoite

Projektin tavoitteena on, että ihminen on tasavertainen, vaikka hänen lähtökohtansa tai koulutuksensa on erilainen.

Tavoitteena on löytää nuorille ensimmäinen työpaikka ja löytää yhdessä nuorten kanssa hänen taipumuksiaan vastaava ammattikoulutus tai saada nuori jatkamaan kesken jäänyttä koulua. Nuoria rokaistaan hakemaan töitä avoimilta markkinoilta. Nuorten itsetunnon kohoamista pyritään tukemaan sekä saamaan nuorelle oikea vuorokausirytmi.

Projektin tarkoituksena on osaltaan estää nuorten syrjäytymistä ja liukumista pois järjestäytyneestä yhteiskunnasta. Näin sillä on välillistä merkitystä myös huumeongelmien ja nuorisorikollisuuden estämisessä.

Projekti tulee olemaan haasteellinen tehtävä, jotta pystymme vastaamaan lisääntyvän työttömyyden ja sen aiheuttamien lieveilmiöiden haasteisiin. Työ vaatii tiukkaa sitoutumista vastuuhenkilöiden osalta.

Projektin taivoittena jatkossa on etsiä sopiva toimintamuoto toimia mahdollisimman itsenäisenä yksikkönä.

©

01.02.2010